Nuutajärven asemakaavan muutos sijoittuu Lasikylän pohjoisosaan. Asemakaavan muutoksessa on mukana kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia, luontoarvoiltaan merkittävää metsää sekä Rutajärveen ja…
Asemakaava mahdollistaa uuden yhtenäiskoulun rakentamisen Pälkäneelle ja parantaa koulun alueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyitä. ASemakaava myös mahdollistaa uuden jalankulun ja polkupyöräilyn…
Peltorinteen asemakaavan muutos sijoittuu Urjalaan Turuntien länsipuolelle. Kaavamuutoksessa alueelle mahdollistetaan toteutettavaksi puutarhamainen asuinalue. Alueelle muodostetaan voimassa olevaa asemakaavaa pienempiä…
Harhalan koulu on lakkautettu elokuussa 2020 ja kunnan omistama rakennus jäi tyhjilleen. Asemakaavassa tutkittiin Harhalan koulun jatkokäyttömahdollisuuksia. Samalla osoitettiin…
Ranta-asemakaavan muutoksessa siirretään Jänessaaressa oleva rakennusoikeus Pyörsönpäähän, jonne osoitetaan vakituisen asumisen rakennuspaikka. Tutustu hankkeeseen Sastamalan kaupungin sivuilla:…
Rakentamislakiin tehtiin 19.12.2024 voimaan tullut muutos, jonka mukaan rakennusjärjestyksellä ei voida kaventaa rakentamislain 42 §:n mukaista luvanvaraisuuden rajaa. Lakimuutoksen…
Ranta-asemakaavassa osoitetaan kiinteistöjen alueelle kaksi loma-asuntojen rakennuspaikkaa nykyisen rakennuskannan mukaisesti. Tutustu selvitykseen Kangasalan kaupungin sivuilla. …
Luopioisten Keskitien ja kirkonkylän itäosan asemakaavassa ja asemakaavan muutoksessa oli mukana Susimäkenä tunnettu vanha asuinalue, jonka rakennuskanta on pääosin…